MeJä

Vuoden mejäirski

Vuoden Mejä-irski -säännöt 2007 (vanhentuneet!!!)

Suomen Irlanniterrierit ry:n vuoden MejäIrskin tittelistä voi kilpailla koira, jonka ohjaaja ja/ tai omistaja on ollut SIT ry:n jäsen ko. vuonna.

Laskentaan otetaan mukaan kalenterivuoden kaikki tulokset. Kilpailupisteitä lasketaan niin, että kokeissa koirakon saaman pistemäärä jaetaan AVO luokassa neljällä (pisteitä 5 – 12,5) ja VOI luokassa kahdella (pisteitä 10 – 25). Ns.kokeen nolla tulos ei tuo pisteitä.

Kokeissa saatujen pisteiden lisäksi lisäpisteitä annetaan:

1. IrskiMejän sijoitus 1. 5 pistettä, sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste
2. Siirtyminen AVO-luokasta VOI-luokkaan 5 pistettä
3. Jälkivalion arvon saavuttaminen 15 pistettä
4. Osallistuminen piirinmestaruuskokeeseen 5 pistettä ja lisäksi sijoitus 1. 5 pistettä, sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste
5. Osallistuminen Suomenmestaruuskokeeseen 15 pistettä ja lisäksi sijoitus 1. 5 pistettä, sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste

Tulokset toimitetaan määrättyyn päivämäärään mennessä mejävastaavalle. Mukaan liitetään tarvittavat tiedot tuloksista: Päivämäärä, paikka, tuomari, tulos (AVO/VOI 1,2 tai 3 ja pistemäärä) sekä sijoitus.

IrskiMejä kokeessa sijoitus määräytyy kokeessa saadun pistemäärän mukaan kilpailuluokasta riippumatta. Tasapisteissä VOI luokka johtaa AVO luokkaa parempaan tulokseen.

Suomen Irlanninterrierit ry Hallitus ja Mejä-jaosto

Sivun alkuun