Suomen Irlanninterrierit ry on rotua harrastava yhdistys, jonka tarkoitus on edistää irlanninterriereiden kasvattamista ja jalostamista Suomessa sekä kehittää rodun arvostusta.
Irlanninterrieri on vahvarakenteinen, virtaviivainen ja karkeaturkkinen terrieri, jossa on energiaa, elämäniloa ja älyä. Se kuuluu vanhimpiin terrierirotuihin ja ylpeilee kunniakkaalla historiallaan vahtina, työkoirana ja lemmikkinä.
Irlanninterrierin säkäkorkeus on noin 46 cm. Turkki on kauttaaltaan punainen ja helposti trimmattava. Asianmukaisesti hoidettuna siitä ei irtoa karvaa kotiin. Oikean hieman häijyn ilmeen saavat aikaan pienet, tummat silmät, kallon linjan yläpuolelta ohimolle taittuvat korvat sekä kapeahko ja aavistuksen kiilamainen pään muoto. Terverakenteinen ja vahvahermoinen koira esiintyy ryhdikkäästi, liikkuu ketterästi ja uhkuu itseluottamusta.
Irlanninterrieri tunnetaan alhaisesta haukkuherkkyydestään ja ihmisrakkaudestaan. ‘Punainen paholainen’ ei ole rähisijä, mutta puolustaa itseään ja omiaan tarpeen tullen äärimmäisen sisukkaasti. Se on historiallisesti monitoimikoira, joka osallistuu halukkaasti kaikenlaiseen toimintaan. Irlanninterrierin kanssa voi – ja on suotavaa – lenkkeilyn lisäksi harrastaa esim. agilityä, jäljestämistä, rauniokoiratoimintaa, näyttelyitä ja kaikenlaista aktivointia.
Irski toimii myös itsenäisesti, tutustuu helposti uusiin koiriin ja ihmisiin eikä yleensä leimaudu kiihkeästi vain yhteen emäntään tai isäntään. Se on aktiivinen ja leikkisä koko pitkän ikänsä ja tunnettu erityisestä lapsirakkaudestaan. Rotu on keskimäärin myös erittäin terve.
Leimallista irlanninterriereissä ovat myös monet suuret persoonallisuudet. Älykkäiden koirien luonteissa on paljon eroja, ja pentua valitessa olisikin hyvä kuunnella kasvattajan näkemystä oikean koiran valikoitumiseksi oikeaan perheeseen.
Rotutietoa
Iloinen, itsenäinen ja ihmisrakas kaveri.