Rodun ja Yhdistyksen historia

Irlanninterrierin varhaiset vaiheet ulottuvat pitkälle kelttiläiseen historiaan. Kerryn-, vehnä- ja irlanninterrierin sukujuuret ovat yhteiset, irlantilaisista terrierityyppisistä koirista on muodostunut vähitellen nämä kolme rotua, joita tarkasteltaessa voidaan olla yhtä mieltä samoista kantaisistä rotujen välillä. Ensimmäiset irlanninterrierit esitettiin näyttelyssä vuonna 1873 ja The Irish Terrier Club perustettiin Dublinissa 1879. Irlanninterrieriharrastajat toimivat jo tuolloin edelläkävijöinä ja kielsivät typistettykorvaisten koirien esittämisen näyttelyissä, The Kennel Club ulotti säännön koskemaan kaikkia rotuja vuonna 1889.

Ensimmäiset maininnat irlanninterriereistä Suomessa löytyvät Suomen Kennelklubin rotukirjasta 1900-02, uros Paddie (synt. 7.4.02) oli kunnaneläinlääkäri Emil Juseliuksen omistuksessa. Paddie jatkoi sukuaan ja Suomessa oli muutamia irlanninterriereitä, joiden polveutumista on kuvattu vuosikirjassamme. Ensimmäisessä maailmansodassa rodun edustajat osallistuivat viestikoirina taisteluihin. Sotien välisenä aikana rotu hiipui maastamme, mutta 50-luvulla tuotiin uusia koiria Englannista ja siitä lähtien kanta on ollut vakaasti kasvussa.

Pitkään irlanninterriereitä kasvatti vain yksi kennel kerrallaan, mutta 80-luvulla rotuun saatiin innokkaita uusia kasvattajia useampia ja koettiin tarpeelliseksi perustaa oma yhdistys. 14.11.1987 perustettiin Suomen Irlanninterrierit ry, joka on Suomen Kennelliiton, Helsingin Seudun Kennelpiirin ja Suomen Terrierijärjestön jäsen. Rotua harrastavan yhdistyksen statuksen saimme vuonna 1996.